Oriflamen hemmotteluilta arvonta.

Kunnon postauskin on tulossa, kunhan kerään voimia sen tekoon.

Toimin siis Oriflamen edustajana ja puhuttiin oman tiiminvetäjäni kanssa, että järjestämme Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla asuville yli 18-vuotiaille arvonnan, jossa voit voittaa hemmotteluillan itsellesi ja kavereillesi kotonasi. Arvomme viisi kappaletta hemmotteluiltoja, joiden teeman saat itse päättää (vaihtoehtoina: ihonhoito, meikki, käsienhoito, jalkahoito tai vaihtoehtoisesti joku muu aihe, voittaessasi voit ehdottaa niin katsotaan onko se mahdollista).
Tähän arvontaan osallistuaksesi ei pidä tehdä mitään muuta kuin vastata muutamaan kysymykseen kommenttiboksiin (tai sähköpostiini: mhaavisto1@gmail.com , jolloin laita viestin otsikoksi Arvonta) ja ilmoittaa sähköpostiosoitteesi.
Osallistumisaikaa on 31.12.2012 klo 12.00 saakka, jonka jälkeen otan tammikuun puolella mahdollisimman pian yhteyttä voittajiin sopiakseni sinulle sopivan päivän / illan hemmotteluillan pitämiseksi.

Kysymykset joihin vastaten olet mukana arvonnassa (vastaa kyllä tai ei):
1. Oletko käyttänyt Oriflamen tuotteita?
2. Oletko kiinnostunut kuulemaan lisää Oriflamesta?
3. Haluatko tietää keneltä voit ostaa Oriflame-tuotteita?
4. Haluatko järjestää ystävillesi Oriflame-illan?
5. Oletko jo itse Oriflame-edustaja?

Arpaonnea kaikille!

Vaunujen / rattaiden kanssa liikkuminen.

Kun oli vielä kesä.

Nyt on pakko purnata aiheesta, joka on ärsyttänyt jo pidempään. Nimittäin vaunujen / rattaiden kanssa liikkuvat ihmiset, varsinkin ne jotka kulkevat julkisissa kulkuvälineissä ja jotka eivät ilmeisestikään käytösetikettiä osaa. Ja jos joku ei purnauksiani tahdo lukea, niin skippaa suosiolla tämä teksti.

a) Jos bussiin mahtuu vain kahdet rattaat, älä tunge niitä kolmansia siihen kahtien rattaiden taakse. On meinaan todella hankalaa yrittää itse satunnaisesti ilman rattaita kulkevana sukkuloida sieltä välistä ulos ja vielä hankalampaa on yrittää päästä ulos omien vaunujen kanssa jos ne kolmannet siinä takana ovat tukkeena. Tai jos on ihan pakko tunkea bussiin "ylimääräisten" vaunujen kanssa, niin älä nyt herran jumala ala pyörittelemään silmiäsi ja tuhahtelemaan kun pyydän väistämään hetkellisesti ulos, jotta pääsen itse jäämään oikealla pysäkillä. Eilen meinaan kävi juurikin niin, että kolmannet vaunut (ei kovinkaan pienet yhdistelmät) tunkivat omien vaunujeni taakse ja kun pyysin väistämään, niin yritti ensin tunkea väkisin penkkikäytävälle mennen entistä enemmän eteeni ja kun neuvoin siirtymään hetkeksi ulos, jotta pääsen itse helpoiten poistumaan bussista, alkoi se silmien pyörittely ja hyvin kovaääninen tuhahtelu...

b) Toinen mitä en voi käsittää ollenkaan on se, että ihmiset tunkevat bussiin ostoksia täynnä olevien rattaiden / vaunujen kanssa, täysin ilman lasta. Yleisesti ottaen tuota ilman lasta kulkemista yritetään myös peitellä mitä säälittävimmillä keinoilla ja liikutaan maksamatta. Onpa tosi kiva todeta, että bussiin ei mahdu, kun välillä siellä on ollut kahdet tai kolmetkin "tyhjät" rattaat täynnä ostoksia ja muuta krääsää. Menkää hitto kauppaan kävellen jos ei muuten ole varaa kulkea. Ei meinaan todellakaan ole kivaa odotella talvipakkasille seuraavaa bussia kun joku älypää on keksinyt ns. fiksun tavan säästää...

c) Nyt kun on tullut ainakin pk-seudulle näitä uusia busseja joihin mahtuu ainakin kolmet vaunut, välillä jopa neljätkin jos kaikki ovat pieniä, niin se ei tarkoita että sinne olisi tarkoitus mahtua vain kaksien vaunujen, niin että tilaa jää istumiselle. Itse nimittäin väistän automaattisesti, jos kyytiin on tulossa kolmannetkin vaunut, niin että ne mahtuisivat kyytiin, mutta muutamia kertoja olen nähnyt myös mammoja, jotka eivät tee elettäkään siirtyäkseen ja antaakseen tilaa vaan jatkavat istumista ihan kuin eivät huomaisikaan kolmansia rattaita, jotka sisään yrittävät.
Kaikkein törkein tälläinen tapaus, johon olen törmännyt oli eräs mamma, joka istui muina naisina ratasosan penkillä, eikä tehnyt elettäkään siirtyäkseen, vaikka kyytiin olisi tullut pyörätuoli ja siinä mamman valloittaman penkin kohdalla nimenomaan luki "Antakaa tarvittaessa tilaa pyörätuolille". Ja siis tuo pyörätuoli olisi mahtunut kyytiin erinomaisesti, jos tuo kyseinen mamma vain olisi perseensä nostanut penkistä. Ja ei, edes asiasta huomattaminen ei auttanut, vaan lopputuloksena bussikuski veti ovet kiinni ja jatkoi matkaa jättäen pyörätuolissa istuneen selkeästi todella vanhan miehen odottamaan seuraavaa bussia.

d) Toinen paikka, jossa käytöstavattomat rattaiden kanssa kulkijat ärsyttävät ovat ahtaat kaupat, kuten esimerkiksi oma armas lähikauppamme. Eihän siinä mitään, pakkohan ne rattaat on kauppaan mukaan ottaa, en itsekään niitä todellakaan ulos jättäisi, mutta onko ne rattaat pakko jättää keskelle käytävää kun itse muistat unohtaneesi ottaa jotain koriin toiselta puolelta kauppaa? Tiedän itse kokemuksesta, että niiden rattaiden kanssa ei todellakaan ole helppoa kulkea ahtaissa paikoissa, mutta hankalampaa se on yrittää liikkua omien rattaiden kanssa kun ei tarvitse joka käytävällä olla siirtelemässä jonkun vieraan lapsen kulkuvälinettä. Ja mihinkän siirrän ne rattaat ilman että sieltä tulee joku erittäin vihainen äiti raivoamaan kun hänen kultamussukansa vaunuihin on mennyt joku vieras koskemaan ja nyt lapsi on saanut ainakin elinikäiset traumat siitä? Ei nimittäin ole todellakaan harvinaista nuo raivoavat äidit, joiden vaunuja ei saa siirtää, mutta jotka eivät myöskään itse ole lähettyvillä niitä siirtämässä.
Itselleni ei tulisi mieleenkään jättää rattaita valvomatta mihinkään, edes kauppaan ja kadota toiselle puolelle liikettä. Pienen hetken saatamme kykkiä käytävällä muiden edessä, mutta sekin yleensä vain pakon kanssa, kun vaikka etsin jotain tiettyä hyllystä... Lisäksi siirrän kyllä meidän vaunuja mahdollisuuksien mukaan, jos joku sitä pyytää. Niitä saa myös itse siirtää, jos kokee sen nopeammaksi kuin pyytää minut siirtämään.

Eiköhän tuossa nyt ollut pahimmat ärsytyksen aiheet. Ja kyllä, liikun myös itse vaunujen kanssa aina kun johonkin liikumme, mutta itse sentään edes yritän käyttäytyä, sekä ottaa muut huomioon. Vielä kun muutkin ymmärtäisivät, että eivät ole koko maailman napa, eivätkä varsinkaan ainoita jotka vaunuilla liikkuvat...

Asiat ja sanonnat, joita en kuvitellut tulevan eteen ennen äitiyttä.

Eemil vielä pitkien hiusten kanssa (ja ei meillä tavallisesti ole noin paljon tavaraa lattialla, mutta kun pojat innostuvat sotkemaan niin ei kerkeä siivota samaa vauhtia)

Tosiaan ennen äitiyttä en olisi todellakaan osannut kuvitella osaa tapahtumista joita on tullut eteen ja sanomisista joita itse olen päästänyt suustani. Selkeästi äitiys siis pääsee yllättämään joka kantilta...

Yllättäviä sanomisia (ja nämä ovat vain murto-osa kaikesta):
-Ota se nakki pois suusta ja tule ulos kaapista! (Veetin lempipuuhaa siis nykyisin on pureskella muovista leikkinakkia ja mennä keittiön kaappiin piiloon.)

-Älä kuvaa sen laaman pyllyä, vaan yritä saada koko laama kuvaan. Ei, älä kuvaa niiden lampaidenkaan pyllyjä, vaan yritä saada nekin kokonaisina kuvaan. (Yritin ohjeistaa Eemiliä valokuvaamisessa Elma-messuilla)

-Älä mene sinne laama-aitaukseen, vaikka se aikalailla sun sielunveli vaikuttaisikin olevan räkimisen puolesta. (Ohjeistin Eemilin vuoden -11 poninäyttelyssä kun oltiin katsomassa esillä olleita laamaa ja alpakkaa)

-Ei, kaikki pitkähiuksiset ei ole tyttöjä. (Eemil osoitti bussissa pitkähiuksista hevaripoikaa ja huusi kovaan ääneen "TYTTÖ!")

-Älä tunge niitä jalkoja sinne vessanpönttöön. (Eemil yritti tunkea jalkojansa wc-pönttöön samalla kun kävi pissalla)

-Ei, eno ei mennyt läppärin alle piiloon vaikka ruudulta hävisikin. Eikä se eno ole myöskään pöydän alla. (Eemil jutteli facebookin videokeskustelulla pohjoisessa asuvan enonsa kanssa ja kun keskustelu loppui, niin alkoi etsimään enoa läppärin ja pöydän alta)

-Älä siellä pöydän alla rupea nukkumaan, vaan mennään sänkyyn nukkumaan. (Sekä Veeti, että Eemil ovat useamman kerran yrittäneet mennä pöydän alle piiloon nukkumaan)

-Ei, et voi nukkua heijastin unikaverina. Sulla on jo kolme unilelua ja heijastin kuuluu vaunuihin kiinni, ei sänkyyn. (Eemil yritti raahata uutta heijastintaan unikaverikseen)

-Sä et tartte kolmia housuja, etkä kahta t-paitaa, etkä ainakaan kahtia kalsareita päällekäin kun mennään ulos. Yksi kerros vaatteita riittää mainiosti. (Eemil sentään edes oli yrittänyt pukea itse :D)

-Saisko äiti jooko käydä edes kerran yksin vessassa? (Molemat pojat ovat ahkerasti yrittämässä samaan aikaan vessaan)

-Älä syö sitä johtoa! (Veetin mielestä kaikki johdot on tehty maisteltaviksi ja varsinkin imurin johto tuntuu olevan minimiehelle pakkomielle)

Yli kuukauden vanha kuva Veetistä.

 Yllättäviä tekemisiä / asioita (näistä suurin osa luuloista kaikkosi jo Eemilin ollessa pieni):
 -En todellakaan kuvitellut viettäväni päiviäni hiukset ja vaatteet yltäpäältä kuolassa. (Kun pojat ovat olleet pienempiä, söivät jatkuvasti hiuksiani ja nyt Veeti on oppinut "pärisyttämään" mm. käsiäni ja jalkojani, niin että olen yltäpäältä kuolassa)

-Luulin, että lapselle riittäisi oma ruoka ja itse saisin syödä oman ruokani. (Pojat syövät sata kertaa mielummin minun lautaseltani kuin omiltaan ja lopputulos on yleensä, että itse saan syödä eri aikaa kuin pojat jos meinaan saada itsenikin kylläiseksi)

-Ihmettelin kovasti, että miksi kaikki äidit haaveilivat ajasta jolloin sai käydä yksin edes vessassa. (Kuten varmaan jo noista yllättävistä sanomisista selvisikin, niin se on tosiaan harvinaisuus)

-Luulin, että lapset olisi ollut helppo opettaa pitämään mm. lelut omassa huoneessaan ja siivoamaan omat jälkensä. (Sotkua tosiaan tulee nopeammin kuin sitä kerkeää siivota ja vaikka Eemil onkin jo hiukan oppinut siivoamaan jälkiänsä, niin Veeti kyllä sotkee Eemilinkin edestä. Ja ei, ne lelut eivät pysy lastenhuoneessa vaikka kuinka yrittäisi)

-Ennen Eemilin syntymää olin jo päättänyt itsekseni, että leluja ei tule montaa ja möykkääviä leluja ei yhtään. Luulin tuon päätöksen olevan helppo pitää. (Taisin unohtaa leluja ostavat sukulaiset kokonaan, joiden mielestä juuri ne möykkäävät lelut ovat hulvattoman hauskoja...)

-Kovasti ihmettelin myös niitä, jotka sanoivat kaipaavansa töihin. Eikö lasten kanssa kotona olo ole muka juuri kivaa ja ihanaa lomaa? (Tuo ihmettely katosi hyvin pian jo Eemilin syntymän jälkeen ja tajusin ettei lasten kanssa kotona olo tosiaankaan ole mitään lomailua. Pikemminkin satunnaiset keikkatyöt tuntuvat lomalta ja pitävät järjissään)

Nyt juuri ei tulekaan enempää noita mieleen ja pitää mennä laittamaan pyykit kuivumaan niin jatkan ehkä myöhemmin toisella osalla.
(pakko mainita jälkihuomautuksena, että ainoa lähes tulkoon periaatepäätös, jonka olen tehnyt ennen Eemilinkään syntymää ja joka pitää edelleen on, etten tule ottamaan yhtään varsinaista alastonkuvaa lapsista ja niin en ole myöskään ottanut. Ei niissä muuten mitään pahaa, mutta en ymmärrä ihmisiä jotka jakavat mm. facebookissa kaikki lastensa kylpykuvista lähtien...)

Tulisi jo lunta.

Räkänokkamuruset lukee lelulehteä.

Viime kuulumisista on taas hetki ja viime postauksen jälkeen voitin jälleen messuliputkin. Tällä kertaa motorsport-, elma-, metsä-, kädentaito, outlet- ja lemmikkimessuille. Ja olihan sielläkin pakko käydä pyörähtämässä... Onneksi oma äitini suostui jäämään Veetin kanssa kotiin, jottei tarvinnut minimiestä raahata messuille kiukkuamaan ja sain keskittyä täysin huomion antamiseen Eemilille ja hauskaa Eemilillä ainakin vaikutti olevan...
Eemil nautti täysin siemauksin lemmikkimessuilla mm. siitä kun päästiin pojan kanssa katsomaan kuningasboaa lähietäisyydeltä ja saatiin jopa silittää sitä. Olipa pojalla ihmettelemistä 2,5 metrisessä käärmeessä ja tuskin nähdään ihan heti samanlaista... Eemil viihtyi myös elmamessujen puolella, jossa poika halusi välttämättä valokuvata itse joka ikisen eläimen joka vastaan tuli. Muutamia naurunpyrähdyksiä sain aikaiseksi takanani seisovissa ihmisissä, kun ohjeistin Eemiliä olemaan kuvaamatta laaman pyllyä, vaan yrittäisi saada koko eläimen kuvaan. En muuten olisi ikinä uskonut neuvovani vajaa kolme vuotiasta tuolla tavalla, mutta onhan tässä äitiyden aikana kerennyt tulla muutama muukin yllättävä kommentti omasta suustani (joista voisin jossakin vaiheessa tehdä oman postauksenkin)...
Outletexposta en löytänyt oikeastaan mitään ostettavaa, tai no, en yhtikäs mitään. Maatalousmessujen puolelta ostin kaksi pakettia luomuannospuuroa, joiden kaupanpäälliseksi tuli paketillinen luomu lettutaikinajauhopussi. Kyseistä lettutaikina sekoitusta en ole vielä kokeillut, mutta ainakin nuo puurot ovat jo melkein loppuneet, sillä ne maistuvat molemmille pojille mainiosti. Ostin siis tosiaan puolukan ja vadelman makuiset puurot.
Muuta ihmeellistä tuolla messuilla ei oikeastaan ollut, mutta oli ihana päästä viettämään aikaa Eemilin kanssa kaksisteen (vaikka pikkusiskoni olikin mukana ja myöhemmin näin messuilla myös Veetin kummitädin).

Näin mä kiipeän rattaiden alaosaan.

Mitään ihmeempiä ei oikeastaan muuten kuulu perheeseemme, paitsi että Veeti on nyt kokonaan siirtynyt tavalliseen maitoon ja pikkumiehen sänkykin siirrettiin Eemilin huoneeseen. Hyvinhän tuo samassa huoneessa nukkuminen on lähtenyt toimimaan ja vaikka Veeti kitisisikin (tai itkisi) yöllä jotakin, niin Eemil nukkuu hyvin sikeästi heräämättä mihinkään. Turhaan siis etukäteen pelkäsin poikien makuuhuoneen yhdistämistä. Vielä pitäisi hiukan sisustaa huonetta uudelleen, jotta pinnasängyn saisi fiksummin sinne mahtumaan, sillä tällä hetkellä pinnasänky on poikittain oven edessä ja veronpalautuspäivänä pitäisi käydä Veetillekin hakemassa oikea isojen poikien sänky, jotta minimies pääsisi vihdoin luopumaan pinnasängystä. Saapa nähdä mitä siitä muutoksesta sitten tulee. Mutta toisaalta, jos muutkin muutokset ovat tähän mennessä menneet näin hyvin, niin uskallan toivoa ja uskoa, että myös isoon sänkyyn siirtyminen menisi suht kivuttomasti.
Niin ja Veetin 1-vuotis neuvolakin saatiin varattua tammikuun alkuun ja synttäreitäkin olisi tarkoitus viettää ensi kuun puolessa välissä. Vielä kun osaisin päättää, että pitäisikö kutsua Veetin ns. kavereita (koska ei 1-vuotiaalla voi varsinaisesti kavereita olla, muita siis kuin vanhempien kavereiden lapsia)... Ainiin ja 1-vuotis hammaslääkärikin on täsmälleen 1-vuotis päivänä. Harmittaa vain hiukkasen kun ei saatu aikaa tuohon viereseen hammaslääkäriin, vaan joudutaan mennä paikalle kahdella bussilla kun ei aikoja ollut yhtään lähempänä... Tuntuu että koko ajan on kauheasti jotain, mutta sitten sitä menoa ei loppujen lopuksi olekaan niin paljoa kuin luulen.

Eemil halusi välttämättä yhdistää pirunsarvet ja tonttulakin (ja tuo hervoton tyynykasa on pojan itse kokoama).

Eemilin kuulumisia on ihan mielettömän hankala kertoa, koska ei Eemil oikeastaan kehity niinkään suurta vauhtia, että kehittymisestäkään voisi kertoa.. Päivät menee uhmaiästä kärsiessä ja pikkuveljen kanssa leikkiessä. Niin ja aina välillä pitää käydä kissaakin vähän halailemassa ja pussailemassa... Uhmaiästä riippumatta Eemil osaa siis olla mitä ihanin lapsi ja kaikkein ihaninta on kun pikkumies tulee illalla katsomaan telkkaria kainaloon ja rauhoittuu siinä iltaunia varten. Sitä ns. oikeaa uhmaikää siis odotellessa, kun kaikki tuo ihanuus loppuu ja tilalle tulee pikkupiru joka ei kuuntele yhtikäs mitään.
Pian pitäisi varata myös Eemilin 3-vuotisneuvola, mutta ehkä tässä on vielä aikaa kun sekin on vasta helmikuussa ajankohtainen.
Tarhakuviakin odotellaan edelleen ja niin toivoisin, että ne tulisivat mahdollisimman pian, jotta kerkeän sukulaisille antamaan kuvat viimeistään jouluna. Kuvat kun ilmestyvät ensin nettiin ja sieltä saan valita sitten haluamani kuvapaketin + kehitettävän sisaruskuvan. Pidetään siis peukkuja pystyssä, että kuvat olisivat onnistuneet...

Kuinka tyhmän näköinen voi kissa olla? :D

 Ja jottei tuo otsikko tuossa turhaan olisi, niin pakko hiukan purnata tästä Suomen ns. talvesta. Ensin tuli lunta ja elättelin jo toivoa, että se olisi jäänyt maahan ja pian olisi tullut pulkkailukelit / lumilinnan rakennuskelit. Mutta ei. Sitten tuli plussaa ja vesisadetta ja se lumi muuttui loskaksi, sitten tuli pakkasta ja se loska jäätyi, jolloin oli melkein mahdoton kulkea koska tämä Pohjois-Espoo ei todellakaan ole missään hiekoitus tärkeysjärjestyksen alkupäässä. Ja nyt kun marraskuu on jo puolessa välissä, onko lunta? No ei ole. Taivaalta sataa vettä harvase päivä ja plussa-asteita on ollut nyt joka päivä noin 5-10. Missä se talvi siis viipyyy? Tahdon kunnon pulkkailusäät, jotta päästään poikien kanssa pulkkamäkeen. Tahdon myös oikein paljon lunta, jotta saadaan poikien kanssa rakennettua lumilinna takapihalle, nyt kun pihalla kerran on tilaa sellaiselle. Olen nimittäin jo suunnitellut, että rakennan ison lumilinnan, jonka yhteyteen tulee pieni pylly- / liukurimäki, josta voi laskea omalla pihalla. No, kaipa se lumi sieltä pikkuhiljaa tulee kunhan jaksaa odottaa... Kunhan lunta tulisi edes jouluaatoksi, niin sitten olisin edes jotenkin tyytyväinen.

Murut sulassa sovussa.

Ja jos jotakuta kiinnostaa, niin viime postauksessa mainittu vesiongelma leikkipaikalla ja takapihallammekin on nyt hoidettu. Maakaivon tyhjentäjä kävi tyhjentämässä kaivon kaksi päivää sähköpostin jälkeen ja johan oli homma lokamiehellä saada kaivo auki. Loppujen lopuksi vesikin hävisi, mutta hiukan ikävänä yllätyksenä tuli se, että leikkipaikan sadevesikaivosta löytyi huumeruiskuja samalla kun lokamies tyhjensi kaivon... Nyt pitää sitten olla entistä tarkempi sen kanssa, että miten pojat leikkivät leikkipaikalla ja mihin koskevat, koska kukaan ei voi tietää kuinka vanhoja nuo ruiskut siellä kaivossa olivat...

Nyt kumminkin lähden pakkaamaan Eemilin yökamoja, sillä poika lähtee yökylään minun isälleni ja samalla nähdään minun mummonikin, jonka olen nähnyt viimeksi yli vuosi sitten ja joka ei ole Veetiäkään vielä nähnyt... Jatkan taas kertoilua jossain vaiheessa.

Kiitos räntäsateen ja ahkeran huoltoyhtiön, meillä on oma uima-allas pihalla.

Ja ei, koko postaus ei käsittele valitusta, mutta pakko se on alkuun purkaa ärsyyntymistäni. Olemme siis soittaneet huoltoyhtiöön valehtelematta varmaan viisi tai kuusi kertaa nyt puolen vuoden sisällä siitä, että leikkipaikan sadevesikaivo ei vedä ollenkaan ja sen johdosta koko leikkipaikka, sekä takapihamme lainehtii vedestä joka ikinen kerta kun sataa puolta tuntia kauemmin. Joka ikinen kerta asialle on luvattu tehdä jotakin ja aina ollaan oltu yhtä toiveikkaita, että jos nyt tällä kertaa, mutta ei. Eilisen räntäsateen johdosta pihamme ja taloyhtiön leikkipaikka on siis yhtä suurta uima-allasta, paitsi nyt kun yöllä on ollut pakkasta, niin se on muuttunut luistinradaksi. Tosi siistiä kun melkein voimme ulkoilla siinä, ilman että Eemil lähtee leikkimään mestariuimaria tai luistelijaa, sillä varsinkin leikkialueen vesilätäkkö on valehtelematta sen syvyinen, että Eemil kastuisi siinä ainakin polvia myöten.
Yritettiin tosiaan eilenkin soittaa huoltoyhtiölle noin kahden aikaan iltapäivällä (sieltä pitäisi vastata neljään saakka), mutta ei. Kukaan ei vastaa edes puhelimeen, vaan puhelu katkeaa loppujen lopuksi kun sinne ollaan jonotettu tarpeeksi kauan. Ja tämä ei ole edes ensimäinen kerta. Nyt on kumminkin otettu isännöitsijään yhteys ja onneksi isännöitsijä lupasi laittaa vauhtia huoltoyhtiöön, ei meinaan olla ainoita tässä taloyhtiössä (tai muissakaan saman firman huoltamissa taloyhtiöissä), jotka ovat isännöitsijöille ja vuokranantajalle valittaneet huoltoyhtiön saamattomuudesta...
Ohessa muutama kuvakin ah niin ihanan käyttökelvollisesta takapihasta ja leikkipaikasta. Samat kuvat lähtivät siis isännöitsijällekin todisteeksi, ettemme todellakaan liioittele vesiongelman kanssa.

Eemilin kuulumisia sen verran, että herran parturiaika meni aivan loistavasti. Eemil istui koko parturiajan todella kiltisti paikoillaan ja söi tikkariansa. Osa kunniasta Eemilin loistavaan käytökseen kuuluu myös ihanan lapsiystävälliselle parturille, josta kyllä huomasi että kyseinen tyttö sopii alalle mitä parhaiten. Parturi nimittäin kertoi koko ajan mitä teki ja esitteli kaikki käyttämänsä laitteet Eemilille etukäteen, sekä jutteli hiusten leikkuun ohessa Eemilille rauhoittavasti. Jäi siis todella positiivinen mieli tuosta hiusten leikkuusta ja mielelläni vien pojat uudelleenkin saman parturin hiustenleikuuseen jos se vain on mahdollista.
Toinen positiivinen kokemus oli Eemilin tarhakuvaus. Valokuvaaja oli todella ystävällinen ja ymmärsi, että molempia poikia jännitti sisaruskuvan otto ja että Veetiä väsytti kun päiväuni aika olisi ollut juuri silloin. Eemil ei muutenkaan näyttänyt nauttivan tilanteesta järin paljoa, joten valokuvaaja yritti saada Eemiliä rentoutumaan mm. esittelemällä kameransa etukäteen ja olisi antanut jopa Eemilin yrittää "ottaa valokuvaa" kamerallansa, eli painaa laukaisunappia. Tätä Eemil ei kumminkaan uskaltanut tehdä ja saa nyt nähdä minkälaiset kuvat sieltä tulee, sillä kumpaakaan pojista ei pahemmin valokuvaustilanne hymyilyttänyt ja aika vakavan ilmeen kuvia kuvaaja sai. Kuulemma Eemil jatkoi yksittäiskuvissakin samaa vakavaa linjaa, mutta tuleepahan edes jonkinlaiset kuvat...

Eemilin uudet hiukset, sekä siisti vaatetus valokuvausta varten.

Veetin kasvamisessa ei ole oikeastaan mitään uutta tapahtunut, paitsi että pikku hiljaa ollaan alettu siirtymään korvikkeesta tavalliseen maitoon ja hyvin näyttää vaihdos tähän mennessä sujuneen. Annan siis edelleen iltamaidon korvikkeena, mutta noin parin viikon sisällä olisi tarkoitus siirtyä kokonaan samaan maitoon muun perheen kanssa jos totuttelu jatkuu yhtä sujuvana kuin nyt. Ensimäistä kertaa annoin nimittäin normaalia maitoa noin kolmisen viikkoa sitten ja silloin pienelle tuli pieniä vatsaoireita, mutta nyt tauon jälkeen kun rupesin taas pari päivää sitten antamaan tavallista maitoa, niin ei ole Veetillä näkynyt enää minkäänlaista reagointia vatsaongelmina tai muunakaan. Eiköhän mekin siis saada kohta aloitettua pelkän tavallisen maidon juonti.
Viimeistään ensi viikolla olisi myös tarkoitus varata Veetille 1-vuotis neuvola-aika ja toivotaan, että saadaan se aika suhteellisen lähelle synttäreitä. Tuo meidän neuvola kun tuppaa aina olemaan täynnä ja kaikki ajat varattuja ties kuinka pitkälle saakka, niin ei ole mitään varmuutta ajan saannista... Mutta toivoa sopii, ettei neuvola-aika venähtäisi ainakaan ihan kauheasti yli 1-vuotis synttäreiden.

Eemilin käsitys Riepun kuvaamisesta.

Eemilin käsitys Riepun kuvaamisesta. vol. 2

Joulusuunnitelmista jos kertoisin vielä jonkin verran, vaikka siihen jouluun onkin vielä aikaa. Eli Eemilille on jo kaikki lahjat hankittu lukuunottamatta kahta hiukan kalliimpaa lahjaa (jos löytyy jostain, niin joku halpa digikamera ja leikkipölynimuri). Nyt siis lahjoiksi on: yöpuku, autolelu, kolmipyöräinen potkulauta (oiskohan ollut Plaston), palapelikirja ja sanojen opettelukirja. Yhteiseksi lahjaksi pojille on hankittu yksi dvd. Veetille taas on hankittuna vasta yksi lahja (kirja) ja nyt onkin alkanut iskemään kamala miettiminen, että mitä ihmettä voi 1-vuotiaalle edes ostaa lahjaksi. Tiedän, ettei sen ikäinen vielä tarvitse melkein mitään, varsinkaan kun pojan synttäritkin ovat ihan joulun lähellä, mutta olisi se nyt kiva jotain keksiä. Leluja meillä on kumminkin ihan tarpeeksi, joten niitä en edes harkitse ostavani enempää... Taidan siis vain päätyä ostamaan muutaman vaatekappaleen ja olla sitten tyytyväinen lahjaostoksiin.
Kaikki nuo lahjathan on siis ostettu "jo nyt", koska mielestäni on huomattavasti fiksumpaa ostaa lahjoja vähän etukäteen kun ne vielä ovat tarjouksessa, eikä sitten kauhealla kiireellä etsiä jouluostos ruuhkassa lahjoja kalliimmalla.
Jokos te lukijat mietitte joulua kovasti ja joko lahjoja on hankittu?

Loppuun voisin laittaa vielä muutaman uuden kuvan Veetistä kun herra innostui leikkimään minikokoisella jalkapallolla:

Hyvää loskapäivän jatkoa kaikille ja toivottavasti intoudun taas mahdollisimman pian kirjoittelemaan meidän kuulumisiamme.

Sormiruokailusta.

Alkuun jo pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä, mutta kirjoitan tämän läppärillä jossa on yber huono näppäimistö ja kirjaimia saattaa puuttua välistä jos en tajua korjata.

Veeti siis sormiruokailee nykyisin kokopäiväisesti ja sen kyllä huomaa ruokapöydän ulkonäöstä, sekä jokaisen ruokailuhetken jälkeen pöydän alusen ulkonäöstä. Mutta luojan kiitos, että ruokamäärät ja ruokailun helppous ovat kasvaneet. Jokun aika sitten Veetille nimittäin iski lusikasta kieltäytymiskausi ja se jatkuu edelleen. Jos yritänkään antaa ruokaa lusikalla, niin Veeti heittää kaiken samantien maahan, sekä kieltäytyy avaamasta suutansa ja jos käy vahinko, että ruokaa sattuu menemään suuhun saakka, niin se syljetään pois...
Niinpä sitten eräänä päivänä ns. muotoilin soseesta käsinsyötäviä palloja ja nehän sitten upposivatkin paremmin kuin mikään pitkään aikaan. Nyt siis jos ja kun teen pikkumiehelle sosetta, niin teen sen täysin ilman nestettä, jotta soseesta tulee ns. muotoiltavaa ja sen saa helposti tarjottua ja se myös menee suuhun saakka.
Myös erilaiset ruuat uppoavat huomattavasti paremmin nyt kun Veeti saa syödä ne itse ja pikkumies syökin pääsääntöisesti jo täysin samaa ruokaa kuin muukin perhe (maustamattomana kylläkin, mutta niin syön itsekin ja J saa sitten maustaa itse oman ruokansa lautasellaan). Lisäksi yllättävän hyvin ihan kaikkea voi syöttää lapselle sorminkin ja jopa keitto menee sormiruokaillen, kunhan siitä karsii ensin liemen pois (sekä muistaa jättää keittoainekset kohtuullisen kokoisiksi, jotta lapsi saa niistä helposti otteen)...
Ihanaa tuossa sormiruokailun aloittamisessa on myös se, että voin laittaa Veetin syömään syöttötuoliinsa ja alkaa siivoamaan keittiötä, tai vaikka valmistamaan ruokaa seuraavaksi päiväksi tai mikä vielä luksusempaa, voin juoda kahvikupillisen rauhassa keittiön pöydän ääressä samalla kun seuraan lapsen ruokailua. Myös yhteiset ruokahetket ovat helpottuneet, koska kerkeän itsekin syödä edes jotain, ilman että tarvitsee koko ajan olla laittamassa uutta lusikallista lapsen suuhun.
Miksi kukaan ei kertonut sormiruokailun olevan näin luksusta silloin kun Eemil oli pieni ja miksi ihmeessä on kokeillut sitä omatoimisesti, olisi säästytty monelta harmaalta hiukselta ja huolesta ettei lapsi syö tarpeeksi? Nyt kyllä kaduttaa ja joskus tulevaisuudessa jos ja kun tulee kolmas lapsi, niin sormiruokailu aloitetaan heti kun lapsi osaa istua itse syöttötuolissa...
Tänäänkin tuli hyvä mieli kun pidettiin taas Veetin kanssa pitkä lounastauko (Eemil oli siis ryhmiksessä) ja syötiin yhdessä. Veeti söi perunaa, porkkanaa, purjoa, sekä lanttua ja itse söin liha-nuudeli wokkia, josta annoin Veetinkin maistella wokkivihanneksia, sekä nuudelia. Hyvin näytti minimiehelle maistuvan ns. aikuistenruokakin. Lihaa en ihan vielä uskaltanut antaa maistettavaksi, koska se oli suhteellisen sitkeää ja en uskonut Veetin pystyvän sitä vielä kunnolla pureksimaan...

Nyt alan kumminkin piirtämään Eemilin kanssa ja ehkä syön toisen annoksen lounaaksi tehtyä wokkia. Kuulumisia yritän keretä kirjoittamaan kunnolla kunhan Veeti nukkuu tai sitten huomenna. Kuulumispostaukseen voisin yrittää laittaa kuvan Eemilin hienoista uusista hiuksistakin, nyt poika nimittäin näyttääkin ihan pojalta (ja isolta sellaiselta), eikä pieneltä tytöltä.