tiistai 11. helmikuuta 2014

Hieman kuulumisia.

Ollaan edelleen kipeinä kun tämä hiton tauti tuntuu kiertävän koko perheen ja moneen otteeseen. Nyt siis Eemil on terve, mutta minä, Niilo ja Veeti sairastetaan räkätautia ja nenä on aivan tukossa, jonka lisäksi tuntuu että kurkussani asuisi kaktus. Onneksi edes Eemil on parantunut, sillä poika kerkesi tässä välissä sairastamaan parvorokonkin ja perjantaina (vuorokautta ennen pojan juhlia) Eemilillä nousi kuume melkein 39 asteeseen, eikä poika syönyt, saatika juonut koko päivänä kuin yhden mehujään ja lasin limua. Pelkäsinkin siis, että tulee lähtö päivystykseen ja aloinkin hankkimaan lapsenvahtia varalle, koska itselläni oli töitä perjantai ja lauantai-illat ja jos J olisi lähtenyt Eemilin kanssa päivystykseen niin pienempien poikien seuraksi olisi tarvittu joku. Onneksi pojan olo kumminkin parani yön aikana ja tarvetta synttäreiden perumiselle, saatika päivystysreissulle ei ollut.

Synttärijuhlat menivät ihan hyvin, vaikka vieraita ei ollutkaan paikalla montaa. Kakun kynttilän puhalsi Veeti kun Eemiliä ei jostain syystä huvittanut. Kakun juhliin teki Eemilin kummitäti ja täytyy myöntää että kyseessä oli ihan mahtava ja vieläpä hyvän makuinen kakku. Kiitoksia Tanja! Lahjoina Eemil sai: Pussilakanasetin, jumpsuitin, Hot Wheels radan, pehmolelun, muotojen opettelupelin, väritys- ja puuhakirjan, puukynät, pikkuauton, eli lahjoja tuli enemmän kuin tarpeeksi...

Ensi viikolla olisi Eemilin ja Niilon neuvolat, sekä Veetin toinen puheterapiakäynti, lisäksi minulla olisi töitä huomenna ja ensi viikolla ainakin ja torstaina ollaan Eemilin kanssa menossa elokuviin katsomaan uuden Legoelokuvan ennakkonäytöstä. Ohjelmaa on vielä perjantaillekin kun toinen kissoista viedään kastroitavaksi (Riepu). Ohjelmaa on siis tiedossa enemmän kuin tarpeeksi ja siksi toivonkin paranevani pian. Kipeänä kun ei valitettavasti jaksa oikein keskittyä blogiinkaan ja maksimissaan lueskelen muiden blogeja, yrittäen jaksaa kommentoida niihin. Koittakaas siis armaat lukijat jaksaa vielä jonkun aikaa hidasta postaustahtia, kyllä se siitä kunhan vaan paranen (ja pojat paranevat) ja saan lisää energiaa kirjoittamiseen...

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

4-vuotta.


Tänään aamulla tuli kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun sain esikoiseni syliini. Tänään tulikin tunne, että mihin ihmeeseen tuo neljä vuotta on kadonnut kun tuntuu, että vastahan Eemil syntyi ja nyt poika on jo iso, paljon höpöttävä ja uhmaikäinen poika. Onnittelulaulua en saanut laulaa aamulla kun poika kielsi laulamasta ja juhlat on vasta lauantaina, mutta tänään tuli jo täti, sekä muutama kaveri käymään ja onnittelemaan poitsua.

Siis paljon onnea Eemil rakas 4-vuotta!

tiistai 4. helmikuuta 2014

Lahjoitetaan pari räkätautia.

Meidän perheessä riehuu edelleen räkätautikierre, joka sai alkunsa minulta ja nyt kun itse olen parantunut, on J aivan tukossa, Niilo rohisee, sekä on tukossa, Veetin nenä vuotaa aivan koko ajan ja Eemilillä on ilmeisesti kurkunpääntulehdus. Juuri tällaista flunssaepidemiaa en toivonut talouteemme kun Eemilillä on kumminkin nyt lauantaina 4-vuotis synttärit ja toivon todella, että pikkumies kerkeisisi paranemaan ennen juhliaan (ja että kaikki muutkin paranisivat ja ettei tuo hiton flunssapöpö hyökkää uudelleen kimppuuni).
Eilen käytiinkin ostamassa kassillinen flunssalääkkeitä apteekista koko perheelle ja jos noilla ei saa häädettyä flunssaa niin jo on ihme...

Hieman kyllä ärsyttää noiden Eemilin synttäreiden järjestämisessä se, että herra sai itse kutsua neljä kaveriaan paikalle (pidän sopivana kaverimääränä sitä, että yksi kaveri per ikävuosi) ja paikalle pääsee näillä näkymin tasan yksi. Okei, sukulaisetkin tulevat samana päivänä käymään, mutta eihän se nyt ole ollenkaan sama asia kuin kaverit.
Omistin itse myös suuria suunnitelmia noiden synttäreiden suhteen, mutta hieman lannistui tuo suunnitteluinto kun ei pojalle tulekaan oikeastaan kavereita, Eemil itse kyllästyi omaan teemaansa (mopoteema) kun ei mitään siihen sopivia koristeita löytynyt ja niinpä ei synttäreillä olekaan mitään varsinaista teemaa, vaan Eemil saa toivomansa mopoaiheisen synttärikakun ja muut tarjottavat, koristeet tehdään ihan fiilispohjalta. Ainakin ilmapalloja ja serpentiiniä olisi tarkoitus käydä ostamassa koristeiksi.

Nyt tämän jylläävän räkätaudin vuoksi on blogikin jäänyt hieman hiljaiselolle, sillä kun Niilo herää tsiljoona kertaa yössä siihen ettei henki kierrä nenän kautta kunnolla ja kun yöunilta herätään joskus puoli kuuden aikaan (kun nukkumaan on päästy ehkä kymmenen - yhdentoista aikaan) niin ei oikein ole energiaa millekään. Varsinkaan kun pitäisi saada suursiivouskin tehtyä lauantaita varten ja samalla hoitaa kaikki normaalit päivärutiinitkin. Toivotaan, että kun räkätauti lähtee perheestämme, jaksaisin taas kirjoittaa blogiinkin enemmän.

Olisiko jollakulla postaustoiveita? Ainakin yksi haaste on tulossa, heti kun jaksan kaivaa kameran pölyn alta sen toteuttamiseen (suurin osa kuvista tulee nykyään otettua kännykällä), mutta jos te lukijat ehdottaisitte jotain postausaihetta, niin ehkäpä saisin enemmän inspiraatiota kirjoittaakin...

Nyt painelen hoivaamaan juuri herännyttä ja ilmeisesti kuumeista Eemiliä, sekä räkänokka Niiloa. Huomenta vaan siis teille lukijoille.