Sekalaisia kuulumisia.

Pojat uutenavuotena.

Ihan ensimäiseksi voisin varoittaa, että tästä postauksesta tulee hyvin todennäköisesti todella sekava, koska asiaa on paljon (tai ainakin siltä tuntuu tässä vaiheessa), mutta yritän pitää postauksen mahdollisimman selkeänä.
Lauantaina meillä olisi Eemilin 3-vuotisjuhlat tiedossa ja jännittää jo valmiiksi, että millä ihmeellä saan kaikki tarjottavat tehtyä ja asunnon siivottua kun pojat sotkevat samaa vauhtia kun itse siivoan. Onneksi tänään tulee kumminkin kaverini kaitsemaan poikia siksi aikaa, että päästään J:n kanssa kaupoille ilman lapsia ja huomenna tulee samainen kaveri auttamaan tarjottavien teon kanssa + siivouksessa. Onni on ihanat kaverit jotka auttavat tarvittaessa!
Tarjottavaksi olen siis suunnitellut seuraavanlaisen "menun":
Suklaa kuivakakku
Sirtuuna kuivakakku
Hedelmäsalaatti
Kinkku-pasta salaatti
Kana kolmioleipiä (pieniä)
Keksiä, mehua, limua, kahvia ja teetä.

Joo, jonkun mielestä voi olla ehkä hiukan tylsät tarjottavat, mutta koska olen suoraan sanottuna laiska ja vihaan leipomista (paitsi satunnaisesti kun innostun jostain uudesta reseptistä), niin ajattelin mennä sieltä mistä aita on matalin. Lisäksi jos itse leipoisin täytekakun, niin sitä ei todennäköisesti söisi kukaan. Se nähtiin jo kun joskus muutamia vuosia sitten leivoin itselleni täytekakun synttärikahveilleni ja kakku näytti siltä, ettei kyseistä kakkua kehdannut kellekään tarjota. Siihen jäi siis omat haaveeni kakkujen teosta. Kun joskus tulee aika, että pojat itse tahtovat täytekakun synttäreilleen, palkkaan jonkun tutun vaikka leipomaan...
Ja tosiaan Eemilin synttäreille ei edes tule järin paljon väkeä, ainoastaan isovanhemmat, minun ja J:n sisarukset, Eemilin kummeista kaksi (kolme kummeista ovat estyineitä tulemaan) ja vieraiden seurustelukumppanit. Eli ei siis mitkään isot juhlat tiedossa. Ainiin, tietty Eemilille tulee kaksi kaveriakin vanhempineen, yksi kaveri ei valitettavasti pääse tulemaan, mutta eiköhän pikkumiehellä riitä leikkiseuraa kahdessakin kaverissa.

Riepu Eemilin kuvaamana.

Toisena asiana voisin kertoa jo nyt lyhyesti, että pääsin Buzzadorin kampanjaan testaamaan Belvita aamupalakeksejä. Nyt vain siis odotellaan keksejä saapuvaksi postitse ja kun olen päässyt keksejä testaamaan, niin on vuorossa raportointi tänne blogiinkin. Jos joku tahtoo liittyä Buzzadoriksi ja saada ilmaiseksi tuotteita testattavaksi, niin hihkaiskaa kommenttiboksissa mailiosoitteenne, niin voin lähettää liittymiskutsun. Nyt Buzzador etsii varsinkin testaajia, jotka kirjoittavat säännöllisesti blogia, eli varsinkin sellaiset liittymään.

Veeti

Ja vaikka kaikilla meneekin kohta hermot raskaussepustuksiini, niin pakko purkaa tänne sitä, kuinka paljon ärsyttää etten VIELÄKÄÄN tunne liikkeitä! Viikkoja siis kasassa 21+5 ja yhtään sata prosenttisen varmaa liikettä en ole tuntenut. Muutama joku pieni liikkeentapainen on tuntunut, mutta ei mitään varmaa. Tiedän, että edessä oleva istukka heikentää liikkeitä ja niiden tuntemiseen voi mennä aikaa, mutta ärsyttää kun ei noita oireita muutenkaan tunnu olevan ja ei ole jotenkin todellinen olo olla raskaana ilman minkäänlaisia tuntemuksia.
Okei, raskausoireina on nyt ilmestynyt pakottava tarve öisin herätä pissalle. Ja paine keuhkojen kohdalla ja vihlaisut kylkiluissa ja jatkuva pissahätä ympäri vuorokauden. Kaikki oireet siis mitä en todellakaan ole kaivannut. Ei saisi valittaa, mutta kun ne liikkeet olisi tosiaan kiva jo tuntea. Onneksi maanantaina on taas neuvola, niin pääsen kuulemaan sydänäänet ja toteamaan, että vatsassa on tosiaan kaikki hyvin.
Ainiin, ja oireina on tullut myös närästys. Olisinpa tajunnut olla edellisten raskauksien aikana ottamatta Rennietä pieneenkin närästykseen, niin se ehkä auttaisikin tämän raskauden aikana, mutta kun en tajunnut niin tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Pakko varmaan kysyä neuvolassa, saako närästykseen ottaa muuta kuin Rennietä, joka ei tosiaan vaikuta omalla kohdallani enää yhtään mitenkään...

Nyt kumminkin jos menisin taas kärsimään närästyksestä ja odottelemaan J:n äitiä ja siskoa käymään. Pakko kai yrittää hiukan siistiä paikkojakin ennen vieraiden tuloa...

Hiton sairastelu.

Photo by Eemil.

Jep, meillä sairastetaan taas. Kaikki muut paitsi Eemil ovat kipeinä ja kärsivät järkyttävästä flunssasta. Veetillä alkoi perjantaina kuume ja se alkoi laskemaan vasta eilen, joka tarkoittaa että meidän perheessä ei pahemmin olla nukuttu pariin yöhön ja itse olen joutunut evakkoon sohvalle Veetin kanssa ettei pikkumies herättäisi veljeäänkin öisillä huutokohtauksillaan. Myös särkylääkettä on kulunut ihan kiitettävä määrä, jotta Veetin kuume ollaan saatu laskettua edes hetkellisesti ja poika saatu nukkumaan edes pieniä aikoja kerrallaan...
Lauantaina olin itse muuttoapuna kaverilleni ja oli kyllä ihana päästä tekemään jotain muutakin kuin vain hengaamaan kotona. Ainoa vain, että taisin itse saada flunssan ja nyt minulla on nenä ihan tukossa + järkyttävä yskä. Onpa taas siistiä kun lauantaina pitäisi olla Eemilin 3-vuotis synttärit ja niihin mennessä haluaisin kaikkien paranevan...
Tästä jatkuvasta sairastelusta taas syytän asunnon kosteusvahinkoa, koska sairastelu vaan pahenee koko ajan ja ärsyttää kun vuokranantaja ei vieläkään ole saanut yhtään mitään aikaiseksi. Meille piti tulla kosteusmittaaja mittaamaan kosteuden tarkemman sijainnin, mutta sitäkin ollaan odoteltu jo kaksi viikkoa ja ei ole mitään tietoa milloin kosteusmittaaja on tulossa uudelleen. Edellinen mittauskerta oli siis ennen uuttavuotta, joten luulisi nyt että vuokranantajakin osaisi laittaa vähän vauhtia asioihin kun kerta kosteusvahinko ollaan jo todettu ja ollaan myös ilmoitettu, ettei tule yhtikäs mitään kun koko perhe sairastaa koko ajan.

Loppukesästä otettu kuva Eemilistä.

Nyt sitten vain jatketaan odottelua, että saataisiin tietää miten tämä kosteusvahingon hoito etenee jatkossa ja saadaanko uusi asunto vai ei (itse olen sitä mieltä, että uusi asunto on pakko antaa, koska lapsiperhe ei vain voi asua ilman keittiötä, toista lastenhuonetta, olohuonetta ja kylpyhuonetta edes remontin aikaa) ja siihen saakka ilmeisesti joudutaan sairastelemaan ja kestämään tämä sairaskierre. Toivottavasti helpotusta on kumminkin pian luvassa ja koko perhe saisi rauhassa parantua.

Hyvin aikaista synnytyspohdintaa.

Eilisen ultran jälkeen aloin itsekseni miettimään lähestyvää synnytystä, sillä kokemuksesta tiedän kuinka äkkiä nämä loppuviikot ja kuukaudet menevät ohitse. Varsinkin nyt kun jaloissa pyörii valmiiksi kaksi lasta, ei todellakaan kerkeä miettimään ajan liian nopeaa kulumista.
Vaikka juuri ylitin vasta puolivälin, niin on silti synnytys alkanut mietityttämään enemmän kuin paljon. Jo Veetin synnytyksen olisin halunnut hoitaa ilman lääkkeellistä kivunlievitystä ja ei se kaukana ollutkaan, että toive olisi toteutunut tahtomattani. Lopulta väsyin kumminkin kipuiluun ja tahdoin nukkua hetken, joten sain sitten epiduraalin, joka ei loppujen lopuksi kerennyt edes vaikuttamaan melkein yhtään.
Tällä kertaa ajattelin ottaa enemmän selvää lääkkeettömistä kivunlievitystavoista, jos vaikka onnistuisin pitämään oman tahtoni ja synnyttämään ilman lääkkeitä. Yksi ihana kivunlievitys keino voisi olla ammeessa synnyttäminen, mutta valitettavasti Jorvissa ei ole ammesynnytys mahdollinen, vaan ammeen käyttö sallitaan ainoastaan avautumisvaiheessa kivunlievitykseksi.
Lisäksi epiduraalia en mielelläni haluisi, koska Eemilin synnytyksessä sain epiduraalista postspinaalisen päänsäryn ja se kummittelee edelleen mielessä, koska sitä en todellakaan tahdo kokea uudelleen. Oli sen verran kivulias kokemus etten toivo sitä kenellekään.

Toinen mikä mietityttää on synnytyksen tukihenkilö, eli doula. Okei, siihen "hommaan" on jo valittu kaverini ja ollaan jo sovittukin asiasta, mutta silti mietityttää, että entäs jos synnyttämään lähtö tuleekin vaikka keskellä päivää ja kaverini ei pääsekkään mukaan töidensä vuoksi? Tai entäs jos kaverini on muuten vain jossain mistä ei pääse mukaan? En nimittäin todellakaan voi velvoittaa kaveriani kykkimään kotonaan lasketun ajan tienoilla ja odottamaan, että milloin tulee puhelu lähdöstä. Ja missä vaiheessa ylipäänsä soitan, että tulee synnärille? Veetin synnytyksessä kun oli ihan mielettömän monta väärää hälytystä ja kun raskaus oli mennyt yliaikaiseksi, kävin synnärillä vähän väliä, koska tosissani luulin, että ne suoraan sanottuna helvetilliset supistukset olisivat saaneet jotain aikaiseksi.
Loppujen lopuksi Veetin synnytykseenkin mukaani tuli eräs toinen kaverini täysin suunnittelematta, koska oma äitini ei päässytkään paikalle ja kaverini nyt sattui meillä olemaan sinä iltana kun oikea lähtö tuli. Ja todellakaan en olisi kestänyt synnytystä yksin.
Nyt joku varmaan miettii, miksen ota J:tä mukaan synnytykseen... Yksinkertainen syy on, etten tahdo. J ei ole niin sanotusti ollut tervetullut kumpaakaan aikaisempaankaan synnytykseen, koska en vain ole tahtonut. En tiedä voiko tuohonkaan laskea ns. fiksuksi syyksi sen, etten usko miehen osaavan olla synnytyksessä tukena yhtä hyvin kuin naisen tai sitä, että mies ei voi kumminkaan koskaan ymmärtää synnytyskipuja, mutta minulle ja J:lle ne ovat ihan pätevät syyt siihen että J jää kotiin poikien kanssa.
Lisäksi J:n on pakko olla kotona, koska en voi olettaa että joku suostuisi päivystämään lastenvahtikeikan vuoksi koko aikaa synnytyksen lähestyessä tai raskauden mennessä yli. Okei, yksi lapsenvahti on ns. buukattu jo poikia vahtimaan jos J:llä on töitä tai vastaavaa, mutta en silti ajatellut laskea yhden ihmisen varaan.

Lisäksi mietityttää myös polikliininen synnytys. Toisaalta tahtoisin nimittäin polikliinisen synnytyksen ja kotiutua vauvan kanssa samantien, mutta toisaalta taas onko se sitten loppujen lopuksi fiksua? Niinkuin tuolla alumpana mainitsinkin, niin tuo postspinaalinen päänsärky kummittelee edelleen mielessä ja sehän ei tule samantien synnytyksen jälkeen, joten entäs jos lähdenkin kotiin ns. liian aikaisin ja joudun taas kokemaan saman kivun?
Ja olisiko se muutenkin fiksumpi levätä päivä tai kaksi ennen kotiin tuloa, jotta saan rauhassa toipua edes vähän synnytyksestä ennen kuin palaan arkeen isompien lasten luokse? Mutta mitäs jos jäänkin ns. lepäilemään sairaalaan ja isommat pojat pettyvätkin kun en tule kotiin jos he käyvät vaikka J:n kanssa katsomassa minua ja Tyyppiä sairaalassa?

Äh. Kauheasti mietittävää ja pohdittavaa. Onneksi tässä on vielä n. 5kk aikaa, joten kerkeän miettimään tarkasti kaiken ja kaikilta kanteilta. Onneksi on edes yksi asia jota en stressaa. Nimittäin sairaalalaukku. Sen olen nimittäin molemmilla aikaisemmillakin kerroilla juuri ennen synnärille lähtöä ja niin meinaan tehdä nytkin. Ei sitä tavaraa kumminkaan loppujen lopuksi niin paljoa tarvitse sielä sairaalassa...

Rv 20+2 ja toinen ultra.

Postauksen kuvitus on Eemilin näkökulma Elma-messuilta, vaikka kys. kuvat eivät mitenkään aiheeseen liitykään.

Lampaita.

Tänään oli siis toisen ultran aika ja kuten varmaan ainakin osa ahkerimmista blogin seuraajista on tajunnut, niin jännitin ultraa ihan mielettömästi etukäteen. Pääasiassa sen vuoksi, että pelkäsin pettyväni sukupuoleen ja niinsanotusti pelkäsin ihmisten kommentteja lapsen sukupuolesta, ne kun eivät kovin kohteliaita ole olleet tähänkään mennessä osalta.
No, lähdin aamulla hyvillä mielin bussilla kohti Jorvin äippäpolia ja kerkesin jopa näkemään ennen ultra-aikaa Jorvissa töissä olevan tuttunikin, jonka kanssa istuin hänen kahvitauon loppunsa Jorvin aulassa. Oli ihan mielettömän kiva jutella ihmisen kanssa, jota ei ole nähnyt hetkeen. Lähdin pian sitten lampsimaan äippäpolia kohti, toiveena että aika voisi olla etuajassa. Turha toivo. Ilmottauduin n. 15min ennen aikaa niinkuin asiaan kuuluikin ja istahdin lukemaan vanhoja naistenlehtiä. Odotin, odotin ja odotin, kunnes oma vuoroni oli vihdoin melkein 30min myöhässä. Ihmekkös aika tuntuikin matelevan.

Alpakoita.

Itse ultraajatäti vaikutti jo heti alkuun ihan mielettömän mukavalta ja kyseli vointiani heti alkuun. Kerroin jo siinä vaiheessa, että tahdon tietää sukupuolen jos se vain näkyy. Ultraaja alkoi ultraamaan ja kertoi todella tarkasti kaikki mitat, sekä kehotti moneen kertaan kysymään jos tulisi mitä tahansa kysyttävää mieleen. Tuntui, että kaiki kerrottiin todella paljon tarkemmin kuin ikinä ennen ultrassa. Siksi tästä käynnistä jäikin erityisen positiivinen kuva, vaikka aika alkoikin myöhässä, mutta parempi superhyvä palvelu ja aika myöhässä, kuin huono palvelu ja aika ajoissa.
Tyypillä oli vatsassa kaikki hyvin ja selvisi sekin miksi en vielä tunne liikkeitä. Istukka nimittäin hengailee etuseinämässä ja vaimentaa liikkeitä niin paljon, että liikkeet alkavat tuntua vasta kun Tyyppi saa lisää massaa ja voimaa liikkeisiinsä.
Syke oli 150 ja kuvaruudulla näkyi todella paljon liikettä, joten ainakin Tyyppi on todella eloisa kaveri. Painoa Tyypillä on tällä hetkellä 368g, eli juuri sopivasti viikkoihin nähden ja koko vastasi täysin viikkoja.
Kun tuli aika kurkkia sukupuolta, ei Tyyppi millään olisi halunnut avata jalkojaan ja vilauttaa kumpaa sukupuolta edustaa. Ultraaja joutuikin hetken tökkimään vatsaani ultralaitteella, jolloin jalat tuntuivat menevän entistä enemmän kiinni alkuun. Kunnes Tyyppi sitten vilautti sukupuolensa.

Laamoja.

Kolmas poikahan meille sitten näillä näkymin tulee kesällä. Ensin tunsin ehkä lievää pettymystä sukupuolesta, olinhan kumminkin koko ajan ajatellut Tyypin olevan tyttö ja olinkin aivan varma että vatsassa kasvaisi tyttövauva. Kumminkin pettymys laantui heti ultrahuoneesta lähtiessä ja rupesin ajattelemaan pelkkiä positiivisia asioita kolmannen pojan saamisessa.
-Pojista tulee nimittäin hyvin todennäköisesti erinomaista seuraa toisilleen, kunhan kasvavat.
-Ei tarvitse hankkia uusia vauvanvaatteita, vaan Eemilin ja Veetin vanhat sopivat pienelle pojalle täydellisesti.
-Osaanpahan ainakin toimia pojan kanssa (en nimittäin suostu uskomaan, että tytön ja pojan kasvatus olisi samanlaista).
-Ei tarvitse ylipäänsä hankkia lähes tulkoon mitään uutena, koska kaikki olemassa oleva vauvatavara on ns. poikaväreissä.
-Todellisuudessa tykkään huomattavasti enemmän mm. vaatteista ym. sillä tyttöjen vaatteet tuntuvat yleensä olevan liian ällösöpöjä.

Jotain sonneja(ko?)

En siis onneksi pettynyt niin paljoa kuin pelkäsin ja sain ultrasta mukaan ison kasan kuviakin muistoksi. Pakko kyllä myöntää, että ikinä ennen en ole saanut mukaan otettavaksi mm. ultrakuvaa aivoista (saatika kahta kappaletta) tai ultrakuvaa selkärangasta. Saatiin mukaan myös kuva, josta ei käy epäselväksi Tyypin sukupuoli... Erittäin positiivinen ultrakokemus siis kaiken kaikkiaan :)

Kuinka vanha "saa" hankkia lapsia?

Tankkeri rv 20+0

Sama tankkerivatsa edestä.

Eilen poksui siis puoliväli rikki ja nyt on pakko tulla kirjoittamaan aiheesta, joka on ollut mielessä jo pidempään ja joka osaa aina mieleen tullessaan ärsyttää ihan yhtä paljon. Nimittäin se, että mistä ihmeestä kukaan tietää milloin kukakin on valmis vanhemmaksi? Kuinka paljon on sopiva lapsiluku kenellekin? Miten kukakin jaksaa minkäkokoisen perheen kanssa? Varsinkaan kun mukana kulkee vielä lemmikikin? Tai mikä on sopiva ikäero kenenkin lapsille?
Itse olen meinaan saanut kuulla jo Eemiliä odottaessani, kuinka olin aivan liian nuori hankkimaan lapsia vielä. Olin siis tosiaan 20-vuotias, 21-vuotta eli en todellakaan tuntenut itseäni enää liian nuoreksi. Kun aloin odottamaan Veetiä, sain kuulla olevani sekopää ja hullu kun hankin niin pienellä ikäerolla lapsia ja pojilla siis tosiaan on ikäeroa 1v 10kk, joka ei mielestäni ole todellakaan liian vähää, vaan aivan sopivasti. Veetiä odottaessani sain kuulla myös kyselyitä, että olihan lapsi vahinko ja kai teen abortin? Voisin väittää, että kukaan odottava äiti, joka jo kertoo raskaudestaan kenellekään ja on päättänyt lapsen pitää, ei todellakaan halua kuulla kysymyksiä, että kai hän tekee abortin?
Nyt kun odotan kolmatta lasta, olen saanut kuulla entistä enemmän kyselyitä, että miksi ihmeessä näin nopeasti vielä kolmas lapsi? Veetillä ja tällä nuorimmaisella tulee olemaan ikäeroa 1v 6kk, joka sekään ei mielestäni ole liian vähän. Eemilillä ja nuorimmaisella taas tulee olemaan ikäeroa 3v 4kk, joka ei todellakaan ole liian vähän omasta mielestäni. Olen saanut kuulla myös entistä useammalta taholta, että kai teen abortin ja miksi ihmeessä en mennyt aborttiin kun se vielä oli mahdollista? Olen myös saanut kuulla ihmettelyjä, kuinka muka jaksan kolmen lapsen ja kissan kanssa? Eikö ihmiset tosiaan tajua, että lapsillani on myös toinen vanhempi, niiden isä, joka huolehtii myös lapsistaan?
Mikä ihmeen pakkomielle kaikilla on puuttua toisten asioihin tai ruveta arvostelemaan toisen päätöksiä perheen perustamisesta tai sen koosta? Miksi kaikki eivät voisi elää omaa elämäänsä ja antaa muiden elää omaansa?

Toinen mikä ärsyttää, on ihmisten kommentointi tämän kolmannen sukupuolesta, joka siis selviää vasta huomenna, jos on selvitäkseen. On nimittäin ihmisiä, jotka ihan hyvän tahtoisesti kyselevät onko sukupuoli jo selvillä ja aiommeko selvittää sen, ei siinä mitään, saa toki kysyä ei se haittaa. Mutta, kun ihmisten kysely on luokkaa: "Nyt olisi jo sen tytön aika kun teillä on jo kaksi poikaa.", "Ton kolmannen on nyt sit pakko olla tyttö", "Joo, suostun kummiksi jos se lapsi on tyttö", "Jos toi ei ole tyttö, niin teiän pitää sitten hankkia niin paljon lapsia, että tulee edes yksi tyttö."
Noiden kommenttien jälkeen en ole enää yhtään varma, tahdonko edes itse tietää sukupuolta tai varsinkaan kertoa sitä kenellekään muulle, koska itselleni on ihan sama vaikka poika tulisikin, ihan yhtä rakas lapsi se kumminkin on. Okei, pakko myöntää, tyttölapsi olisi aivan ihana ja voin rehellisesti sanoa että petyn hiukan jos tuleekin poika, koska koko raskauden on ollut todella vahva tyttöolo. Mutta se poika on oma lapsi kumminkin ja tuli sieltä tyttö tai poika, niin kunhan on hengissä niin olen iloinen. En siis voi edes sanoa, että kunhan olisi terve, koska vaikka lapsella paljastuisi syntyessään joku synnynnäinen vika, niin yhtä rakas se silti olisi ja ei sitä lasta hylätä sairauden vuoksi. Vaikka muutama kaveri onkin jo ilmoittanut, että jos jostain syystä syntyvällä lapsella olisikin jo sairaus syntyessään, eivät he enää meillä tulisi käymään. Joo, olipa taas tosi kivasti sanottu, vaikka mitään merkkejä vauvan sairastumisesta ei olekaan...

Tässä taas raskauden puolivälin valitus, pahoittelut niille jotka eivät jaksa valittamistani kuunnella, mutta pakko purkaa mieltään jonnekin. Olen nimittäin liian kiltti sanomaan ihmisille suoraan, vaikka nuo heidän kommentinsa eivät kivoilta tunnukaan...

Oriflame arvonnan voittajat.

Nyt on vihdoin arvonta suoritettu ja koska osallistujia oli vain kaksi kappaletta ja voittoja olin luvannut viisi kappaletta, ei varsinaista arvontaa tarvinnut ollenkaan suorittaa, vaan molemat voittivat. Koska kummatkin osallistuivat sähköpostitse omilla nimillään ja mailiosoitteillaan, niin en voittajien nimiä julkaise ollenkaan täällä heidän identiteettinsä suojelemiseksi.

Nyt koska osallistujien määrä ei ollut lähellekään sitä mitä odotin, tai edes toivoin, niin voisinkin sen verran mainostaa, että jos joku tahtoo Oriflamen hemmotteluillan järjestää itselleen ja ystävilleen (Espoossa, Helsingissä tai Vantaalla), niin minuun saa ottaa yhteyttä (mhaavisto1@gmail.com).
Hemmotteluiltahan tarkoittaa sitä, että voit kutsua kotiisi (jossa hemmotteluhoidot järjestetään) ihan niin monta kaveriasi tai tuttuasi kun tahdot ja minä sitten tulisin tiiminvetäjäni kanssa hemmotteluillan pitämään. Illan emäntä saa valita itselleen yhden hemmotteluhoidon (joko meikki, käsihoito, ihonhoito tai jalkahoito), jonka teemme tiiminvetäjäni kanssa ja vieraat saavat ohjeistetusti tehdä hoitaja toisilleen.
Hemmotteluillan järjestäminen ei sido yhtään mihinkään, eli minkäänlaista tilauspakkoa tai vastaavaa ei ole, vaikka hemmotteluillan tahtoisitkin järjestää. Jos siis haluat kuulla lisää tai sopia mahdollisen hemmotteluillan pidosta, niin ota ihmeessä rohkeasti yhteyttä.

Tunnustus.

Sain tämän tunnustuksen Henssulta, kiitoksia :)

Tämän tunnustuksen tarkoitus on saada huomiota suhteellisen uusille blogeille, joilla on alle 200 lukijaa.

Tässsä säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
2. Valitse viisi ihanaa blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin.

Itse annan tunnustuksen eteenpäin seuraaville blogeille (valitettavasti blogilistaltani ei löydy tarpeeksi alle 200 lukijan blogeja):
Nicole tahtoo taivaan
Teiniäidin tunnustukset
Kiukkusirkus

Hiton kuume.

Pakko tulla taas tänne valittamaan, koska pakko avautua jonnekin ärsytyksestäni jatkuvaa sairastelua kohtaan. Ei sairastelussa muuten mitään, mutta kun meillä on kirjaimellisesti koko ajan joku kipeänä ja 100% varmasti tiedän, että todettu kosteusvahinko vaikuttaa tuohon sairasteluun... Tällä kertaa kylläkin epäilen, että Veetin kuumeiluun on syynä myös viime viikkoisessa 1-vuotis neuvolassa annettu yhdistelmärokote, josta kuulemma voi oireita tulla vielä 1-2 viikonkin päästä.
Selvennyksenä siis, Veeti on ollut nyt torstaista lähtien selkeästi kuumeinen ja iltaisin kirjaimellisesti tulikuuma, mutta tarkkaa kuumelukemaa en ole saanut mitattua kuumemittarin seikkailessa jossain jemma nimisessä paikassa. En kumminkaan ole poikaa lääkäriinkään vienyt, koska jaksaa päivisin leikkiä ja riehua Eemilin kanssa, sekä poika myös syö, juo ja nukkuu normaalisti.
Tai no, nukkui viime yöhön saakka. Veeti siis meni nukkumaan normaalisti, mutta heräsi joskus kahden aikoihin ensimäisen kerran hikoilemiseen ja siihen, että oli potkinut peiton päältään. No, kävin hyssyttelemässä pojan takaisin uneen ja painelin itse myös takaisin nukkumaan. Nukuttiin tunti, kunnes Veeti heräsi uudelleen järjettömän hikisenä ja tulikuumana, joten päätin kantaa pojan alakertaan sohvalle nukkumaan kanssani, koska alakerrassa on huomattavasti viileämpi kuin yöllä.
Torkuttiin Veetin kanssa hetki, kunnes havahduin itse siihen, että Veeti kärsi kuumekouristuksesta, eli siis poika alkoi kouristella korkean kuumeen vuoksi. Onneksi osasin yhdistää oireet kuumekouristukseen kaverin kuvauksen perusteella (kaverini lapsella on siis aikaisemmin ollut myös kuumekouristus) ja en alkanut panikoimaan, jonka olisin luultavasti muuten tehnyt. Kun kouristus loppui hetken päästä (about minuutin päästä), annoin Veetille nestemäistä Buranaa ja päälle kylmää vettä tuttipullosta. Onneksi kuume myös lähti tuon Buranan avulla ripeästi laskuun ja saatin nukuttua vähän vajaa kaksi tuntia, kunnes Veeti heräsi jälleen yltä päältä hikisenä ja suhteellisen kuumana. Lisää vettä siis pojalle ja takaisin unille.
Onneksi saatiin nukuttua jopa kahdeksaan saakka, kunnes Eemil tulikin jo herättämään. Pötköteltiin sitten kaikki kolme sohvalla pari tuntia, kunnes Veetikin alkoi selkeästi piristymään ja jaksoi alkaa leikkimään.

Nyt tuntuu, että Veetillä nousee taas lämpö yötä vasten, joten pitää antaa Buranaa iltapalan jälkeen, jos vaikka ensi yönä saataisiin nukkua hiukan paremmin...

Oma neuvola ja Eemilin 3v hammaslääkäri.

Eilen oli siis oman neuvolakäyntini aika ja viikkoja kasassa eilen 18+5. Kaikki oli täysin kunnossa, vaikka säikähdinkin aika pahasti kun tyypin sydänääniä ei meinannut ensin löytyä millään. Onneksi muistin kumminkin sanoa loppujen lopuksi, että ensimäisellä neuvolakäynnillä äänet löytyivät todella korkealta ja pian sen jälkeen sydänäänet löytyvätkin reippaina. Tyypin syke oli siis eilisessä neuvolassa 149. Hemoglobiinia ei edes mitattu kun se oli edellisellä kerralla ollut 151, niin tultiin siihen tulokseen ettei mittaukselle ollut tarvetta. Painoakin oli tullut kahdessa kuukaudessa vain 200g lisää, eli ei todellakaan paljoa. Vaikka painoa ei kuulemma saisi tulla yhtään lisää, mutta en jaksa stressata sillä painoa tulee melkein pakosti vauvan kasvaessa masussa.
Seuraava neuvola onkin ensi kuussa samaan aikaan kuin Eemilin 3-vuotis neuvola ja siellä saankin jo raskaustodistuksen Kelalle, että saan alkaa hakemaan tukia ja äitiyspakkausta...

Ja otsikon mukaisesti käytiin siis tänään Eemilin kanssa herran 3-vuotis hammaslääkäritarkastuksessa. Eipä sielläkään mitään ihmeellistä todettu, juteltiin suunhoidosta ja hammaslääkäri tarkisti hampaiden määrän suussa. Viimeinen tähän ikään mennessä tullut hammas (eli siis pitäisi olla 3-vuotiaana ainakin 10 maitohammasta) oli juuri tulossa läpi, eli ei mikään ihmekkään, että Eemil on ollut hiukan kiukkuinen lähipäivinä... Hammaslääkärin tuoli aiheutti pientä pelkoa Eemilissä ja loppujen lopuksi hampaiden tarkastus onnistui niin, että Eemil makasi sylissäni. Vaikka, suun avaus tuotti hieman ongelmia, mutta lupaamalla purkan tarkastuksen jälkeen aukeni pojan suukin.

Eipä tässä mitään kummempia muuten, ajattelin tulla vain uusimmat kuulumiset kertomaan nyt kun pojat leikkivät hetken nätisti keskenään...

Muutto ilmeisesti lähellä.

Tosiaan kuten kerroin tuossa jo aikaisemmin, todettiin asunnossamme ennen uuttavuotta kosteusvahinko ja koska mitään ei lupauksista huolimatta kuulunut isännöitsijän taholta, päätti J soittaa tänään itse isännöitsijälle ja kysyä, että missä mennään asian hoitamisen suhteen.
No, saatiin kuulla, että juttu on mennyt isännöitsijää isommalle taholle käsittelyyn ja sen mukaan mitä isännöitsijämme on kuullut, hän epäilee, että koko alakerta menee remonttiin, samoin kuin kylpyhuone. No, ei tuossa muuten mitään, mutta kun jos koko alakerta menee kuivatukseen ja remonttiin, emme todellakaan voi tässä asunnossa asua, koska mm. uloskäynti on alakerrassa ja emme todellakaan saa kaikkia tavaroita tungettua yläkertaan remontin ajaksi. Varastokaan ei ole vaihtoehto tavaroiden säilytykseen, koska sen katto vuotaa vesisateella ja kaikki homehtuu siellä + viimeksi varastoa siivotessa sieltä löytyi hiirten jätöksiä. Se ei siis todellakaan ole vaihtoehto tavaroiden säilytykseen.. Ja tahtoisimpa tietää, miten lapsiperhe elää noin 1-8vko ilman kylpyhuonetta kun taloyhtiössämme ei ole edes yleisiä suihkutiloja. Kaverille ja hänen perheelleen oli vastaavanlaisessa tilanteessa hyvitetty vuokrassa uimahalli käynnit huimat KAKSI KERTAA VIIKOSSA ja se ei todellakaan riitä suihkukäyntien määräksi, ainakaan meille, tuskin kellekään muullekaan. Lisäksi kaiken huipuksi lähin uimahallimme on tunnin bussimatkan päässä per suunta ja ei todellakaan houkuta lähteä yhteensä kahdeksi tunniksi lasten kanssa bussiin, vain jotta pääsisi suihkuun.
Onneksi isännöitsijä soitti jo tänään myöhemmin uudelleen kertoakseen, että ensi viikolla tulee jotkut duunarit repimään lattiamattoa hiukan ja poraamaan seiniin + lattioihin reikiä mitatakseen tarkat kosteusarvot ja paikallistaaksen tarkat kohdat joissa kosteutta on. Samoin kuin kylpyhuoneesta tullaan repimään muutama laatta + poraamaan sinnekin muutama reikä, jotta sieltä saadaan tarkat kosteusarvot.
Nyt sitten odotellaan, että saadaan tietää lisää jatkosta, sillä vuokranantajan pitää kuulemma miettiä myös, että miten kosteus on päässyt joka ikiseen kantavaan seinään, ennen kuin remonttia voidaan aloittaa. Itse voisin väittää, että suoraan sanottuna paska firma ollut rakentamassa näitä taloja ja että tuo johtuu rakennusvirheestä. Nyt meinaan kun ollaan naapureiden kanssa juteltu, niin tässä yhtiössä on ainakin kaksi muutakin asuntoa ollut / on kosteuskämppiä. Pakko sanoa, että suoraan sanottuna vituttaa.
Jos nyt vaikka lopettaisin valituksen ja lopettaisin stressaamisen, onneksi se taloyhtiö josta halutaan asunto, tulee pian haettavaksi...

Veetin 1v neuvola

Hiukan vanhempi kuva räkänokasta.

Viime viikolla siis oli jo Veetin 1-vuotis neuvola ja kaikki oli täysin kunnossa siellä. Pituutta löytyi jo 80cm ja painoakin oli 11 390g. Hyvin on siis kasvanut minimies, vaikka painokäyrä olikin hiukan laskenut, mutta se selittyy sillä että edellinen neuvola oli 8kk neuvola ja sen jälkeen Veeti on lähtenyt kunnolla liikkumaan, eli painokin tottakai hiukan laskee.
Veeti sai neuvolassa samalla kolme rokotetta, jotka aiheuttivat huudon, mutta onneksi pikkumies rauhoittui kohtuullisen ripeästi kun neuvolantäti antoi lelun käteen. Pinsettiote saatiin testattua vain vasemmasta kädestä, sillä oikeassa kädessä oli lelu, josta Veeti ei millään tahtonut luopua, mutta pinsettiote oli kunnossa ja onnistui ihan iän mukaisesti.
Seuraava neuvola onkin vasta 1,5-vuotiaana, joten sitä odotellessa.

Huomenna on oma neuvolani ja viikkoja olisi tänään kasassa 18+4, eli huomenna on vain tavallinen neuvola, ei neuvolalääkäri niinkuin ensin muistin... Ja perjantaina on Eemilin 3-vuotis hammaslääkäri ja sitten onkin ensi kuussa Eemilin 3v neuvola ja Eemilin synttärit. Kauheasti on siis menoa, varsinkin kun loppukuusta olisi vielä 21. päivä toinen ultra ja 29. ja 30. omat hammaslääkärini. Saadaan siis käyttää kaupungin palveluita ihan urakalla...

No, tulen myöhemmin kirjoittelemaan kuulumisia tarkemmin, nyt menen alas tuijottamaan telkkaria.