lauantai 12. tammikuuta 2013

Hiton kuume.

Pakko tulla taas tänne valittamaan, koska pakko avautua jonnekin ärsytyksestäni jatkuvaa sairastelua kohtaan. Ei sairastelussa muuten mitään, mutta kun meillä on kirjaimellisesti koko ajan joku kipeänä ja 100% varmasti tiedän, että todettu kosteusvahinko vaikuttaa tuohon sairasteluun... Tällä kertaa kylläkin epäilen, että Veetin kuumeiluun on syynä myös viime viikkoisessa 1-vuotis neuvolassa annettu yhdistelmärokote, josta kuulemma voi oireita tulla vielä 1-2 viikonkin päästä.
Selvennyksenä siis, Veeti on ollut nyt torstaista lähtien selkeästi kuumeinen ja iltaisin kirjaimellisesti tulikuuma, mutta tarkkaa kuumelukemaa en ole saanut mitattua kuumemittarin seikkailessa jossain jemma nimisessä paikassa. En kumminkaan ole poikaa lääkäriinkään vienyt, koska jaksaa päivisin leikkiä ja riehua Eemilin kanssa, sekä poika myös syö, juo ja nukkuu normaalisti.
Tai no, nukkui viime yöhön saakka. Veeti siis meni nukkumaan normaalisti, mutta heräsi joskus kahden aikoihin ensimäisen kerran hikoilemiseen ja siihen, että oli potkinut peiton päältään. No, kävin hyssyttelemässä pojan takaisin uneen ja painelin itse myös takaisin nukkumaan. Nukuttiin tunti, kunnes Veeti heräsi uudelleen järjettömän hikisenä ja tulikuumana, joten päätin kantaa pojan alakertaan sohvalle nukkumaan kanssani, koska alakerrassa on huomattavasti viileämpi kuin yöllä.
Torkuttiin Veetin kanssa hetki, kunnes havahduin itse siihen, että Veeti kärsi kuumekouristuksesta, eli siis poika alkoi kouristella korkean kuumeen vuoksi. Onneksi osasin yhdistää oireet kuumekouristukseen kaverin kuvauksen perusteella (kaverini lapsella on siis aikaisemmin ollut myös kuumekouristus) ja en alkanut panikoimaan, jonka olisin luultavasti muuten tehnyt. Kun kouristus loppui hetken päästä (about minuutin päästä), annoin Veetille nestemäistä Buranaa ja päälle kylmää vettä tuttipullosta. Onneksi kuume myös lähti tuon Buranan avulla ripeästi laskuun ja saatin nukuttua vähän vajaa kaksi tuntia, kunnes Veeti heräsi jälleen yltä päältä hikisenä ja suhteellisen kuumana. Lisää vettä siis pojalle ja takaisin unille.
Onneksi saatiin nukuttua jopa kahdeksaan saakka, kunnes Eemil tulikin jo herättämään. Pötköteltiin sitten kaikki kolme sohvalla pari tuntia, kunnes Veetikin alkoi selkeästi piristymään ja jaksoi alkaa leikkimään.

Nyt tuntuu, että Veetillä nousee taas lämpö yötä vasten, joten pitää antaa Buranaa iltapalan jälkeen, jos vaikka ensi yönä saataisiin nukkua hiukan paremmin...

1 kommentti:

Kommentit ovat valvonnassani, eli älä säikähdä jos kommenttisi ei ilmesty heti. Se ilmestyy tarkastukseni jälkeen :)